Tulorekisteri käyttöön vuonna 2019 taksialalla – mikä tulorekisteri?

Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää yksilötasolla reaaliaikaiset tiedot palkoista, eläkkeistä ja etuuksista. Tulorekisteri otettiin käyttöön vuoden 2019 alussa ja se koskee kaikkia palkanmaksajia ilman siirtymäaikoja.

Vuoden 2019 alusta alkaen kaikki maksetut palkat on ilmoitettava tulorekisteriin, josta tulotiedot välitetään edelleen mm. verohallinnolle, eläkevakuutusyhtiölle, työttömyysvakuutusrahastolle ja tapaturmavakuutusyhtiölle. Tulorekisteri perustuu lakiin tulotietojärjestelmästä.

Mikä muuttuu autoilijoiden palkkatietojen ilmoittamisessa?

Vuoden 2019 alusta alkaen jokaisesta palkanmaksusta on 5 päivän kuluessa annettava ilmoitus tulorekisteriin. Ilmoitus sisältää palkkatiedot palkansaajakohtaisesti eriteltynä siten, että palkkatietoja hyödyntävät tahot voivat niitä käyttää. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkea palkkaa, myös taksiyrittäjälle itselleen maksamaa palkkaa.

Ilmoituksen myöhästymisestä seuraa myöhästymismaksu, joka on ensimmäisen 45 päivän aikana 3 euroa/päivä, enintään 135 euroa ja sen jälkeen 135 euroa + 1 % veronalaisen palkan määrästä tai sitä suuremman eläkevakuusmaksun alaisen palkan määrästä.

Ilmoitustahdin nopeuttaminen ei muuta palkoista maksettavien verojen tai eläkevakuutusmaksun maksupäivää, mutta saattaa nopeuttaa eläkevakuutusmaksun maksamista, jos ilmoitukset on nyt annettu myöhässä tai jos eläkevakuutusmaksu on perustunut todellista palkkaa pienempään ennakkopalkkasummaan. Palkkojen sivukulut tulevat siis jatkossa nopeammin maksuun, mutta oikeamääräisinä.

Mikä muuttuu taksiautoilijoiden palkanmaksussa?

Useat taksiyrittäjät ovat laskeneet kalenterikuukauden aikana työntekijöille palkan ja ilmoittaneet palkanmaksutiedot kuukauden lopussa tilitoimistolleen, joka on antanut autoilijan puolesta palkoista kausiveroilmoituksen, mahdollisesti eläkevakuutusyhtiön kuukausi-ilmoituksen ja vuoden lopussa vuosi-ilmoitukset.

Vuoden 2019 alusta alkaen tämä toimintamalli ei enää toimi. Tulorekisteri ei sinällään ota kantaa, kuinka usein taksiyrittäjä voi työntekijöilleen palkkaa maksaa, mutta velvoittaa antamaan jokaisesta palkanmaksusta ilmoituksen tulorekisteriin.

Käytännössä taksiyrittäjän manuaalinen palkanlaskenta tulee siirtymään tulorekisteriä hyödyntäviin palkanlaskentaohjelmiin, sillä tietojen kerääminen ilmoitukselle esim. Excel-taulukosta on hidasta ja virhealtista.

Vältä taloushallintokustannuksien nousua – taksiautoilijana toimi näin

Tulorekisteri-ilmoittamisella voi olla vaikutusta taksiyrittäjän taloushallintokustannuksiin, jos omatoiminen palkanlaskenta siirtyy tilitoimistolle etenkin silloin, kun palkka-ajoja on useita kuukaudessa ja palkansaajia paljon.

Taksiautoilijana sinun kannattaa toimia näin:

  1. Tiedustele tilitoimistostasi, onko heidän käyttämä palkanlaskentaohjelma tulorekisteriyhteensopiva.
  2. Kysy, millä perusteilla tilitoimisto veloittaa ensi vuoden alusta palkanlaskentapalveluistaan.
  3. Punnitse, ostatko palkanlaskentapalvelun kokonaan tilitoimistolta vai haluaako osallistua siihen jossakin määrin itse.

Taksiautoilijana voit hoitaa vaivattomasti palkanlaskennan myös tilitoimistoasi vaihtamatta hyödyntäen Taxilinkin pilvipohjaista palkanlaskennan ohjelmistoa.

Nykyaikainen helppo palkanlaskennan työkalu taksiyrittäjien avuksi

Taxilink tehostaa taksiyrittäjien ja tilitoimistojen palkanlaskennan toimintaa merkittävästi sekä pienentää taloushallintokustannuksia. Selainpohjainen, turvallinen ohjelma on tulorekisteriyhteensopiva.

Taxilink hyödyntää palkanlaskennassa automaattisesti integroituja vuorotietoja ja muistaa mistä vuoroista palkka on maksettu. Taksialan erilaiset palkkausperusteet (provisio, tuntipalkka ja näiden yhdistelmä sekä takuupalkka) on ohjelmassa kattavasti huomioitu. Luonnollisesti sairausajan palkka, lomakorvaukset ja ulosottopidätykset onnistuvat ohjelmalla helposti.

Tutustu kaikkiin Taxilinkin ominaisuuksiin >>

Yhteystyössä taksiyrittäjien kanssa kehitetty sähköinen palkanlaskennan työkalu helpottaa ja nopeuttaa autoilijoiden palkanmaksurutiineja sekä säästää paperityöltä.

Kokeile Taxilinkin toimintoja ja ominaisuuksia ilmaiseksi 2 kuukauden ajan.

Asiointi tulorekisterissä – taksiautoilijan valtuutukset kuntoon

Taksiautoilija voi käyttää Taxilink-ohjelmaa palkanlaskennan hoitamiseen itsenäisesti tai jakaa oman tilitoimiston kanssa. Mikäli taksiautoilijan kaikki taloushallinto hoidetaan tilitoimistossa, autoilijan on annettava tilitoimistolleen valtuutus asioida tulorekisterissä tämän puolesta.

Nykyisin laajasti käytössä oleva Katso-valtuutus toimii lain muutoksen jälkeenkin, kunhan valtuutuksen on laajentanut tulorekisterin rooleihin.

Taksiautoilija, huomioi nämä valtuutukseen liittyvät asiat:

  • Jos tilitoimisto on hakenut taksiautoilijan nykyisen valtuutuksen ns. valtakirja -menettelyllä, valtuutuksen laajennuspyynnön tekee autoilijan puolesta tilitoimisto eikä autoilijan tarvitsee kuin hyväksyä sähköpostiinsa saama pyyntö pankkitunnuksillaan.
  • Jos taksiautoilijalla on Katso-palvelun pääkäyttäjäoikeudet, autoilija antaa valtuutuksen laajennuksen tilitoimistolle itse Katso-palvelussa (yritys.tunnistus.fi). Katso-valtuudet korvautuvat vuoden 2019 aikana Suomi.fi –valtuutuksilla.

Taxilinkin uusia ominaisuuksia:

-lisätty myyntireskontraan suoritusten automaattinen luku tiliotteelta

-lisätty työajanseurantaraporttiin työaikaerittely, jota voi hyödyntää ilta-/yötyölisien maksamisessa

Tervetuloa Taxilinkin uusille verkkosivuille! Taxilinkin asiakkaita ovat autoilijat, tilauskeskukset ja tilitoimistot ja toivomme uusien sivujen palvelevan näitä kohderyhmiä paremmin. Nykyiset Taxilink-käyttäjät saavat uusien sivujen kautta tietoa ohjelmaan tehdyistä uusista ominaisuuksista ja korjauksista. Sivuiltamme voit myös tilata uutiskirjeen, jolloin saat ajankohtaiset uutiset suoraan sähköpostiisi.